Valohelvetti

Rakkaat suomalaiset. Jos olette ikinä tuumineet, että jouluhömppä menee liian pitkälle pienessä kotimaassamme, niin tuumikaapa uusiksi. Suomessa, ja toivottavasti muissakin pohjoismaissa, jouluun suhtaudutaan vielä kauniin minimalistisesti ainakin mitä koristeluihin tulee. Nimittäin Birminghamissä on homma mennyt niin sanotusti liian pitkälle;

Joulukuuset nousivat taloihin jo joulukuun alussa, minkä vielä sulatan sillä onhan kuusi suosikkini kauniiden ja aistikkaiden jouluvalojen rinnalla. Mutta täällä valkoisia valoja näkee liian harvoin. Sinisiä, punaisia, vihreitä ja monivärisiä onkin sitten joka paikassa. Kansa on myös selvästi sitä mieltä, että mitä enemmän valot välkkyvät, sitä parempi. Eikä mitään rauhallista vaihtelua vaan sellaista epilepsia-stroboa, jonka nähdessään melkein odottaa discojytkeen kaikuvan jostakin. Birminghamin keskustaan jouluvaloviritelmät nousivat jo hyvin marraskuun alussa, valot niihin ilmeistyi onneksi vasta joulukuussa. Nämä keskustan valot kun ovat pääosin kirkkaan sinisiä eikä välkkyviltä ratkaisuilta säästy kukaan. Olneyssä on onneksi kauniita valkoisia asetelmia, vaikka niitäkin on mielestäni turhan ronskilla kädellä ripoteltu.

Kaiken tämän kanssa voi kuitenkin elää, koska niitä ei tarvitse katsella koko ajan.

Väärin. Väärin väärin väärin.

Vuokraisäntä osti meille pinkkejä ja purppuraisia, kimaltavia, discopallon näköisiä ja kiiltäviä joulupalloja, kaiken värisiä joulunauhapuuhkia vai mitä lie, sekä monivärisen ja välkkyvän valokaapelin. Se olin kovin miellissään ja vuorasi niillä koko talon ja kuusen joulukuun alussa joululaulujen pauhutessa samalla kun koitin vääntää kaiken maailman esseitä. Tässä esimerkki henkilökohtaisesta helvetistä, olen kiitollinen ettei silmäni ole vielä sulaneet päästä.

Birmingham jäi taakse jo viime torstaina ja nyt majaillaan Olneyssä vielä huomiseen. Viime viikojen aikana on ehtinyt käydä seinäkiipeilemässä paikallisen tutun partioporukan kanssa. Ohjasin kyseistä poppoota lumilautailun saloihin Sveitsissä helmikuussa 2011. Koskaan en ole kiipeilyä aikaisemmin kokeillut, mutta tuommosta seinää räpellettiin ylös:

Kattokaa Päkkilän apinaa.

Kävviin myös moikkaamassa Anttia Canterburyssä, joka oli hiukan Oxfordin henkinen. Poikkeuksena ehkä ulkomaalaisten määrä; heihin verrattuna englantilaisia tuntui paikoin olevan yhtä paljon kuin siperiantiikereitä.

Muutenpa sitä ollaan melko pitkälti lähdön tunnelmissa, reppu pakattuna ja joululahjat hankittuna. Rinkkakin on yllättävän tilava vaikka syyskuussa mukkaan lähteneet kaksi kenkäparia on tyypillisesti matkalla monistuneet neljäksitoista. Kone starttaa huomenna illalla kuuden maissa ja kotimaan kamaraa kosketellaan yhden aikaan tiistai-yönä. En malta odottaa lunta, kunnolla rakennettuja taloja ja hyviä ikkunoita, SAUNAA ja hyvvää ruokaa.

Soronoo! Ja Hyvää Joulua.

Pyyhenorsuja Tylypahkassa

Jos viimeksi mainitsin laiminlyönnistä, niin mikähän tämä tauko on sitten olevinaan? Suuret pahoitteluni saamattomuudesta informoinnin suhteen menevät etenkin mummulle Jämsään. Varsinkin kun en ole saanut edes postikorttia aikaiseksi. Mutta ällös huoli mummeli, mulla on sulle tuliaisia! Ja kaikki on täällä ihan hyvin, toivottavasti sielläkin.

Tälläkertaa on oikeasti ollut melko sutinaa pöksyissä koulun ja menemisten suhteen. Viimeisten viikkojen aikana oon ehtiny palauttaa kaks isoa esseetä, käydä Oxfordissa, Olneyssä kahdesti, Lontoossa, Buxtonissa, saada Suomen ja Canterburyn vieraita, ja syödä ainakin paketillisen ruisleipää. Edessä on melkomoinen maratooni, elikkä mennäämpä taas järjestyksessä.

Oxford oli hieno. Voi että! Paikka on pullollaan komeita rakennuksia, pikkusia puoteja, puistoja sun muuta eikä missään roskia. Näin varmasti sen yhden päivän aikana enemmän englantilaisia, kuin mitä Birminghamissa koko syksyn aikana yhteensä. Otetaan vertailun vuoksi vähän lukuja esille: Birmingham on Lontoon jälkeen Englannin toiseksi suurin kaupunki ja esikaupungit mukaan laskettuina tällä alueella asuu reippaat 2 500 000 ihmistä. Oxfordissa asuu noin 154 000. Hoh. 

Oli huipuinta nähdä Mattia ja Riikkaa! Kattokaa ny niitä

Sitten olikin viikon verran koulua, jonka jälkeen hyppäsin taas yhteen tämän maan kirotuista julkisista kulkuvälineistä ja hurautin käymään siippaehdokkaan luona Olneyssä. Jantterin kanssa lähdettiinkin ekstemporee-päiväksi Lontooseen (taas) museotarjonnan perään. Natural History Museumissa olisi ollut hieno dinorausus-pjäläys, joka maksoi maltaita ja vaati kahden tunnin jonotuksen. Oikean kokoinen sinivalaan luuranko oli kyllä mahtava vaikka museo itsessään enemmänkin nuhjuinen ja pölyttynyt. Ehdittiin myös nopsa piipahdus Victoria & Albert Museumiin, jonka jälkeen tuubilla Harrodsille ja Covent Gardeniin ja Voi Hyvää Päivää! 

Covent Gardenista löyty muumikauppaa, kojuja, vanhanajan lelukauppa, glögiä (mulled wine), astetta isompia joulupalloja ja huh huh. Harroddsilla hienointa oli Disney-näyteikkunat, Disney-kauppa ja egyptiläiset liukuportaat. Jantteri sai jossakin kohtaa tarpeekseen meikäläisen "sitte KUN mää oon iso ja rikas..." - älähyksistä. Käveltiin myös Kensingtonin läpi, jossa teki mieli nostaa pikkurilli pystyyn ja vaihtaa reppu puudeliin. Harroddsilla oli sentään muitakin taviksia, jotka meikäläisten tapaan alipukeutu, toljotti kaikkea ja hihitti kun koski mitä tahansa liukuportaiden kaiteita lukuunottamatta. Meikäläinen kun ostaa Chanelit taxfreestä ja itkee verta.

Jättipallot!

Covent Garden ja Muumikauppa.

Lainattu Vuokolta.

Koko tuo kauppa oli mintunvihreä. En uskaltanu mennä sinne ku olisin varmaan sokaistunut.

Herra Hujoppi. Tottelee myös nimiä läskipää ja riuku. Se on pitkä, laiha ja unohtaa välillä aivot kotia.

Tuolla kun käveli niin kaikki asiat kilisi. Onneksi ne ei ollu posliinia.

Stockmann ja Sokos, ottakaas mallia.

Sitten saapuivatkin kaksikko Kamunen-Syrjäpalo, Antti Canterburystä ja Vuokko Suomesta, molemmat Lontoon kautta. Kyseisen kombon kanssa syötiin hyvin, tutkattiin pubitarjontaa ja arvosteltiin paikallisten nuorten naisten tapaa pukeutua lauantai-iltaisin. En voi kuin kysyä, että eikö näillä paikallisilla tytöillä ole itsekunniotusta ollenkaan? Minusta on kohtuullisen OK pukeutua pikkuruiseen mekkoon, korkoihin ja ehostaa illanviettoa varten, mutta laittaisivat nyt jumaliste edes perseen peittävä mekko, alushousut ja korkkarit joilla ossaavat kävellä. 

Vuokko ja hyypiö! Harbornen paikallisessa The Proverbial -pubissa, jossa ei ollu tiistaina ketään muuta ku me.

Onpa ne viehättävinä.

Viime viikolla ei ollut tunteja koulun lukuviikon vuoksi, joten suuntasinkin nokkani taas Olneyhyn, jossa koitin olla mahdollisimman ahkera kun kissojen silittelyltä ja iltapäiväteeltä kerkesin. Viikolla satoi  ihan hirveästi vettä ja tiet kirjaimellisesti tulvi. Minä kun luulin, että vain Pohjanmaalla? Perinteisesti hyvänä ja tunnollisena tyttöystävä hoidin myös velvollisuuteni näyttää kuinka auto käynnistetään kaapeleilla, kun akku on päässyt syystä tai toisesta tyhjenemään. Välillä mietin, että kumpi meistä on se tämän suhteen kaksilahkeinen... Kaippa ne on näitä kulttuurieroja? Mitäs kasvaa vasara kädessä.

Skonsseja, paksua kermaa (clotted cream), hilloa, marenkeja, minileivoksia, teetä ja eväsleipiä. Näistä on englantilainen iltapäivätee tehty. Ja pullasiivet kasvaa, omnomnom.

Ravenstonen pikkukylä lähellä Olneytä. Ompa ruma, ja nurtsikin melko pahasti kärsiny. Hyi hyi. 

Viikonloppuna oli myös Jantterin valmistujaiset. Herra 21-vee (tiedän, olen puuma) leipoi itselleen matkailun ja seikkailumatkailun (vitsit miten sujuva käännös...) ammattikorkeakoulututkinnon ja kävi noutamassa paperit viittaan ja neliöhattuun pukeutuneena. En kuulemma sais sanoa sitä viitaksi. Hohhoh, ihan ku ois vieraillu Tylypahkassa.

Perjantai ja lauantai hurahtikin Buxtonissa, Peak Districkillä. Hotelli oli mainio, pyyhkeistä väännellyt norsut tosin vähän kauhuelokuva-henkisiä. Lauantaina illalla ajeltiin lähelle Wigania morjenstamaan Jantterin mummua, joka oli vierailusta vallan mielissään. Toinen teräsnainen tämäkin, ikää 80+ ja ajokortti vielä voimassa. 

Sam, maailman huomionkipein kissa. Myös vähän pontus. Rakastaa kaikkia ja kaikkea, paitsi talon toista kissaa, Charlieta. 

Charlie. 13 vuotias kaunotar. Vihaa lähes kaikkia ja kaikkea, etenkin Sam-kissaa ja naisia (paitsi jostain syystä tykkää meikäläisestä?). 

Kuitenkin nämä kaksi kynsikästä syövät samasta kupista. 

Palace Hotel Buxton, näyttää ulospäin tyyriimmältä ku mitä todellisuudessa on

Tämä huone vaihtui toiseen tupakanhajun takia. Uuden huoneen norsut olivat vähemmän outoja, mutta ihan yhtä pelottavia.

Viitta! Höhööö.
Tämä oli kaikista kymmenistä otetuista kuvista se missä näytän vähiten vaikealta. Kamerat ei oo kovasti mun mieleen, varsinkin jos pitäisi näyttää vähnkään viksulta. 

Nyt tmenneenä perjantaina oli kahden ison tehtävän palautukset. Olette kaikki varmaan joskus kuulleet viimetipasta? No, en suosittele vaikka sen avulla tuntuukin tapahtuvankin kaikenlaisia ylisuorituksia. 

Ens tiistaina on väittely henkilöstönsuunnittelun keinojen nykytilanteesta ja niiden riittävyydestä tulevaisuuden työmarkkinoilla. Siitä pitää palauttaa 3000 sanainen itsearvioiva raportti, toisinsanoen sivutolkulla paskanjauhantaa siitä, mitä opin, mitä en ja miksi. Homma pitää myös perustaa teoriaan, että eikun persoonallisuustestit käyttöön. Sitten ennen joulua voikin paneutua vielä riskien hallinnan ryhmätehtävään, tilojenhallinnan portfolioo, henkilöstönsuunnittelun tapaustutkimukseen ja yöunien karsimiseen. Tuokaapa sitä punaviiniä. Kahvilla. Kiitos.

Mutta, jouluksi Suomeen! ja helmikuussa Sveitsiin! Hahaa, siinä onkin motivaattorit tälle viimerutistukselle, jonka jälkeen voikin (toivottavasti) tarjota valmistujaiskahvit. Elämä edessä, kortiston kirjoilla ei tarvitse edes stressata koulutehtävistä mutta työpaikka ja tulevaisuudensuunnitelmat onkin ihan toista luokkaa.

Saakohan täältä ripulin?

Härreguud, kuinka olenkaan tätä laiminlyönyt. Ensin koitin epätoivoisesti raapustaa pari "ei ole tapahtunut mitään" tai "en ole opiskelulta ehtinyt" -selitystä, mutta en nyt kovin viitsisi valehdella. Nimittäin mitä opiskeluun tulee, olen ollut oiva esimerkki siitä, kuinka aikansa saa kulumaan kaikenlaisiin turhuuksiin. Olen jopa lintsannut kahdelta luenolta...

Sättikää menemään, niin teen minäkin. 

Viime viikolla sain Hollannista vierailemaan saapuneen Marin mukana stroopwafeleita, joilla ei ole mitään tekemistä punaisten lyhtyjen tai Van Goghin kanssa, vaikka aiheuttavatkin voimakkaan ooh -elämyksen etenkin lämpimän juomamukin päällä lämmitettynä. Muutaman päivän aikana ehdittiin katsastaa Birminghamin shoppailutaivaanakin tunnettu Bullring ostoskeskus, visiteerata päivän verran Lontoossa, jossa törmäsimme suomalaiseen kenkäkaupan myyjään, vaihtaa kuulumiset ja luoda yleistä paheksuntaa. Lontoossa satoi luonnollisesti tauotta vettä. Yritettiin myös katsomaan Mamma Mia -musikaalia, mutta koska homma ei ihan onnistunut, tutkattiin Oxford Streetiä kauppoineen, Chinatown ja käytiin syömässä mielenkiintoisessa, pelkkää käteistä vastaanottavassa Mr. Wu:n kiinalaisessa lounasbuffetissa, johon Mari totesi "saakohan täältä ripulin?". Ei saatu.

Chinatown. Yksi kuva kaikista niistä viidestä, jotka koko reissulta otettiin. Saavutus!

Stroopwafel, tuo Alankomaiden salainen ase.

Pari viikkoa takaperin Kuusiluodon kullannuput lähettivät ruisleipää ja salmiakkia, ja voi hyvän tähen siitä se riemu repesi! Leipä katosi sen siliän tien eikä salmiakkia meinannut ehtiä kaivella hampaista kourallisten välissä. Olotilassa huomasin suunnattoman muutoksen parempaan ja kauan vaivannut outo velttous väistyi. Ruista sen olla pitää!

Kunnon energianlähteestä innostuneena, ja paikalliseen leipätarjontaan viimeisen päälle sisuuntuneena, päätin löytöretkeillä luksus-kauppaan, Waitroseen. Ja kyllä kannatti, sillä puljun valikoimasta löytyy saksalaista Schneider Brotia, hiukan saaristolaisleivän oloista 100% rukiista leipämöykkyä! Ruisleivän tuntuma ja maku siitä tosin puuttuu ja onhan se kallistakin ku mikä, verrattuna kalleimpaankin pullamössöön, mutta vieroitusoireissani en jaksa välittää! 

Paikallisia ja valtakunnallisia uutisia 

Sunnuntaina oli Bupa Great Birmingham Run, puolimaraton jonka vaivaiset 18000 osallistujaa juoksivat jokainen jonkun hyvän asian puolesta. Kaupungin tiejärjestelyt oli tietenkin ihan sekaisin ja keskusta tupaten täynnä juoksijoita ja tukijoita. Hieno tapahtuma sai surullisen päätöksen, kun yksi maaliviivan ylittänyt juoksija tuli kirjaimellisesti matkansa päähän. Tässä BBC:n artikkeli aiheesta.  

Myös pari Birminghamilaista terroristin alkua saatiin kiinni. BBC:tä taas.

En viittiny näitä tuonne ihan loppuun laittaa ettei jää negatiivinen maku kenenkään summuun. Siispä takaisin iloisempiin asioihin!

Hankin yhden hengen kahvimasiinan Tescosta. Hintaa muutama punta. Viimesen päälle materialistina otin tietenkin sen nätimmän kromatun, enkä sitä halvempaa muovista. Eipähän tarvitse lipittää pikakahvia ja tuhlata roposiaan kahviloiden pahvimukeihin. James oli myös vihjannut äidilleen, että käytän sokerin sijasta hunajaa, jota ei meinaa löytyä tarpeeksi isoissa purkeissa. Ann ottikin asiakseen vierailla Costcossa, josta saa Amerikkalaisittain KAIKKEA potenssiin kaksi. 

                

Kouluviikkoja on takana JO neljä ja syksy on täälläkin pitkällä. Virkistävä englantilainen vesisade vierailee noin päivittäin ja välillä vaakasuoraan. Pakkasta ei ole ollut, enkä usko että tulee olemaankaan kovin pian. Lunta on melkein turha toivoa saapuvaksi, varsinkaan pysyväksi. Puolensa silläkin? 

Pikku pätkä yhtä Birminghamin kanaaleista.
Myönnän, Instagram-käsitelty vaikka alkuperäinenkin on nätti.

Ja sitten tuommosia värikkäitä puita on joka paikassa. Tiet on täynnä lehtiä, jalkakäytävistä puhumattakaan. Kuka tarttee lunta kun maa on punanen?

Huomenna suuntaan Coventryyn, josta KISCistä tuttu Matt noukkii kyytiin kohti Oxfordia. Mattin kanssa treffataan yhteinen kaverimme ja entinen KISC-kämppikseni Riikka! Lauantai tulee olemaan huipuin, vaikka taivaalta tipahtelisi jääkarhuja!

Kohta on Halloween, joka on täällä melkein yhtä iso juttu kuin USAssa. Aion kantaa korteni kekoon ostamalla kurpitsan ja kaivertamalla siivekkäitä kirahveja. Tai niitä jääkarhuja. Pittääpä tonkia paljon kurpitsaisia reseptejä ettei mene hyvä vihannes (vai onko se hedelmä?) ihan hukkaan. Vinkit ovat kovin tervetulleita!   

Kukkakauppa, strutsi ja paskaa koripalloa

Kohta neljä viikkoa takana ja kaikki hyvin.

Paitsi ruisleipää tekkee nii palijo mieli, että melkeen itkettää.  Täällä jopa kokojyvä on semmoista pullamössöä, että jenkkakahvat on ottaneet otteen painajaisista. Aamumurotkin alkaa tökkiä melko nopiasti, eikä munakastakaan viitsis nyt ihan joka päivä syödä. Ruisleipään ku ei kyllästy koskaan. Sen voi syödä pelkästään, voilla, paahdettuna, lämpiminä uunileipinä ja päälle voi laittaa mitä tahansa. Suurin suokkarini on ehkä kinkku, juusto, salaatti ja punajuuri. Reissumies, Ruispalat, Jälkiuuni, ruisrieska... Oi voi. 

Perjantaina koripallo-treenien jälkeen piti koittaa lähteä Portgalin vahvistusten kanssa tutkimaan yöelämää, aloittaen heijjän luotaan The Cambrian Hall nimisestä koulun majoituskompleksista, ja jatkaa paikkaan X. Kovasti yritin, mutta Aidan ja Claire (Aidanin tyttöystävä) onnistuivat istuttamaan illallispöytään, juottamaan jos jonkin sortin viiniä ja pitämään muutenkin yllä sen verran hyvää tunnelmaa, että jäi hullut bileet väliin. 

Vielä en ole ehtinyt keskustan shoppailuparatiisin tutustua, mutta Harbornesta löytyy liuta kivoja hyväntekeväisyys-kauppoja, joista olen tehnyt jo useamman parin punnan löydöksen. Mikäli pesulappua on uskominen, kaapissani asustaa Guessin villapaita! Lisäksi raha menee hyvään tarkoitukseen, aina eriin kaupasta riippuen; syöpäjärjestö, sydänjärjestö, eläinjärjestö, -järjestö...

Pyörää olen vielä metsästänyt, mikä on yllättävän hankalaa touhua. Onneksi tuo väli on mukava tepsutella, ja tuleepahan oltua pihalla vähintään se pari tuntia päivässä. Hyväntekevisyyden tukemisen ohella napsin vähän kuvia keskustan alueelta ja leikkautin tukkani. Olkaapa hyvä!

Hermostuin ja oisin alunperin halunnut kiharat (NIIMPÄ!), mutta kampaajan testin jälkeen tuli melko suora "Ei, en suosittele. En missään nimessä". Ilmeisesti kuontalo olisi joko räjähtänyt totaalisesti, tai pudonnut päästä. Niimpä kysyin, että leikattasko vaan ne kuivat sitten pois? vastaukseksi sain toteamuksen, etten voisi enää sitoa hiuksia kiinni vaa edessä on vanha tuttu kananperse -kampaus. Kai sen kanssa elää. Keltainen paita on tosin väärä valinta oranssin tukan kanssa?

Kävelen tuosta ohi lähes päivittäin. Tuo uudenkarhea on vielä rakenteilla oleva, kaupungin uusi pääkirjasto. Suoraan edessä näkyy valkoinen sotamuistomerkki.

Tuommosia pikkusia kioskeja on melko paljon. Tässä huomion herätti lähinnä tuo "minä rakastan strutsia" -teksti, joka kielii mielenkiintoisesta lihavalinnoista...

Tässä kellotornilla varustettu kaupungin museo, jonka takaa aukeaa hieno Victorian aukio. 

Suihkulähde! 

Ja itse Victorian aukion alkua. Ihan tuolla takana näkyy se edellinen suihkulähde ja museon kellotornin huippu. Vasemmalla, sfinksin näköisen patsaan takana on kaupungintalo. Oletan...

Victorian aukion reunalla, shoppailijan paratiisin alkupäässä. Pikkuisia kukkapuoteja on joka paikassa!

Kattokaas nyt miten kivoja. Aina tekee mieli ostaa paikka tyhjäksi. Jantteri jo lupasikin hankkia nipun viimeistään jos/kun tekee jotain pälliä, joka vaatii lepyttelyjä. Tähän tuumasin, että meikäläisen lepyttelyyn tarvitaan melko paljon enemmän kuin kimppu kukkia! Poika on sen verran hyvä lahjojen löytämisessä, että kukkakimppu on siitä helposta päästä. Paitsi jos tosiaan ostaa sen paikan tyhjäksi...

Huomenna taas kouluun. Ohjelmassa Riskien hallintaa, jonka opettaja on hiukan ylivilkas, ellei jopa AD/HD. Kurssi on mainio, toisin kuin henkilöstönsuunnittelun, jossa pitää osallistua väittelyyn. Hyi.

Ruisleipäiset avustuspaketit on vallan tervetulleita! Näkemisiin.

Otappa tuoppi olutta

Olen aina tykänny joukkuepeleistä, joista suosikkini on vanha tuttu pianistien painajainen, koripallo. Koskaan en ole kyseistä lajia koulun liikuntatunteja enempää pelannut, minkä todellakin huomasin perjantaina, kun käytiin suomalais-portugalilaisella vahvistuksella tutkimassa koulun korisjoukkueen treenejä. Korisjoukkueita on UCB:llä kaksi; virallinen, kausimaksun vaativa koulun edustusjoukkue ja sitten tämä, lähinnä meistä kansainvälisistä vahvistuksista koostuva, ilmainen versio. Treenejä perjantaisin ja sunnuntaisin.

Ana, noin vaahtosammuttimen kokoinen portugalilainen tyttö, on pelannut useamman vuoden oman yliopistonsa joukkueessa, jonka kyllä huomaa pallonkäsittelytaidoista. Toinen portugalilainen, Sofia, on pelannut ilmeisesti vuosia sitten, tosin häneltäkin löytyy helposti perusniksit, joista meikämannella ei ole hajuakaan. Lopulta räpelsin melko urakalla, mutta oli kyllä ihan kivaa ja porukka otti ihan mielellään vastaan. Paikat onkin oletetusti jumissa ehkä tiedä, auttoiko tämän päiväisten treenien kuntopiiri asiaa millään lailla. Nimet on vielä hiukan hukassa ja monesti kuuluinkin "hei punapää!", joka toivottavasti viittasi hiuksiin eikä armotta helottavaan naamaani. Eräskin kailotti "hullu-tyttö" ja kolmas luuli espanjalaiseksi. Vissiin riittäisi vähempikin (itsekseen)puhelu.

Muuten viikonloppu on koostunut lähinnä paikalliseen pubikulttuurin tutustumisesta ja polkupyörän metsästyksestä. Perjantaina sain kutsun Aidanin (vuokaraisäntä) kaverin synttäripileisiin, ja täytyypä myöntää reissun olleen mitä mainioin. Seurueesta kaikki olivat muutaman vuoden minua vanhempia, joten hermoja kiristävää teiniörvellystä ei tarvinnut sietää illan missän vaiheessa. Sitä vastoin nauroin vatsalihakseni kippuralle samalla kun koitin kohteliaasti kieltäytyä ainakin osasta "tervetuloa Birminghamiin" juomatarjouksista. Kutsuja lateli vastaisuudenkin kokoontumisiin, joten voinen kastita illan onnistuneeksi. 

Sitten todistusaineistoon. Ohessa asumusta ulkopuolelta. Huomatkaa auringonpaiste!

Tässä koko Capern Grove -tie. Kotiovi on tuo valkoinen ovi vasemmalla, oranssin pakun vieressä. Kyllä, oranssin.

Siinä se on. Liekö ovat laventelia nuo puskat?

Huomenna alkaa tämä opiskelijaelämän akateeminen taival klo. 14:00 luennolla riskien hallinnasta. Lukujärsjestykseni näyttää jotakuinkin tältä:

Tosin täytyy vetää ruksi perjantain tuntien päälle. Ai miksikö? Perjantaina iltapäivällä ranskaa? Eee-hei, ajattelin kuitenki pysyä suht järjissäni, enkä kahlata kaikenmaailman possessiivinsuffikseja (kaikki, joilla on enemmän tietoa kielioppitermeistä, sivuuttakaa kommentoimatta. Kiitos). Lisäksi luulen, että JAMKin virtuaalinen toimitusketjunhallinnan-kurssi tuottaa jo ihan tarpeeksi päänvaivaa. Tunteja ei ole lukkarissa paljon, mutta kuulopuheiden mukaan, ajan saa hyvin kulumaan tehtävien parissa. Opetajatkin sanoivat, että tämä minunkun on ihan ehdoton maksimi, jos aikoo suoriutua opiskelusta kunnialla. Suositeltavaa oli kuulemma myös harrastaa sitä niin kutsuttua elämistä.

Koska pyörää ei vielä löydy, aion olla reipas ja kävellä huomenna kouluun. Ei sinne ole kuin 6km. Tekee varmasti hyvää lihaksille tämänpäiväisen kuntorääkin jälkeen. Jantteri tulee kylään tiistaina ja koska olen keskiviikon vapaalla, ajateltiin tehdä joko ratsia IKEAan tai nuihin naapurin kasvitieteellisiin puutarhoihin. Hyvänä tyttöystävä kieltäydyn miettimästä kokkaamista.

Hevoskastanja

Viimeiset päivät on satanu vettä kuin esteristä ja kylään pesi julmettu lentsu. Räkä lentää, panadoli hupenee, vedenkeitin ja fleece-peitto on valjastettu orjatyöhön ja uni maistuu vaikkei päivällä tekisi kertakaikkiaan yhtään mitään. On se hyvä, että tunnokkaasti sairastan ennen ku koulu ehtii edes alkaa.  Nyt siis takaisin Birminghamissä pitkän Olney-viikonlopun jälkeen, jossa potkin Jamesin aamuisin töihin kun itse jäin peiton alle paijaamaan talon kissaa, joka rakastaa kaikkia ja on perso huomiolle. Aidan oliki ihmetelly ku ei kuulunu takasi kämpille monneen päivään, varsinkin ku olin sanonu kotituvani maanantaina. Rehelisesti sanottuna en flunssaltani muistanu olla järkevä, kun kaikki energia meni räkimiseen, aivasteluun, huokailuun ja valittamiseen. Onneksi Jantterin hermot on rautaa. Raukka jaksoi minun inisemistäni, auliisti hankki tropit, kokkas ja kielsi kotityöt. Oivoi.

Huomenna uskaltaudun hakemaan lukujärjestyksen ja osallistumaan parille pakolliselle tietokantoja käsittelevälle luennolle. Olisi tehtävä yksi etäkurssin esseekin, mikäli löydän täältä siihen käyvän opuksen. Mikäli en, taitaa jäädä Supply Chain Managemet haaveeksi.

Joskus helmikuussa kirosin brittiläiset rautatiet ensimmäisen kerran alimpaan helevettiin. Eilen tein sen toistamiseen, ja lisäsin mukaan liudan valittuja manauksia. Suomessa VR:n junat on myöhässä, mikä ärysttää. Täällä ne saattaa jättää tulematta. Tai eivät ota kaikki kyytiin, koska juna oli jo asemalle saapuessa äärimmilleen täynnä. Ne myös saattaa ottaa ja hajota kesken matkan, eikä asemalla sompailevat radiopuhelin-miehet osaa vastata kysymyksiin, mutta yrittävät kuitenkin. Osa edustaa "we got nothing"-sanoilla varustettua hälläväliä-asenetta ja loput pahoittelee. Lisäksi junalla matkustaminen on yleensä ihan todella kallista. Ei aina, se on jopa kohtuullista ja melkein halpaa, jos on kätevä ja ostaa lipun netistä monta päivää etukäteen ruuhkattomaan aikaan ja omistaa sarjan erilaisia alennuskuponkeja.   Ainiin, meno-lippu on samanhintainen kuin menopaluu, mutta kaksi meno-lippua maksaa tuplan. Oivoi. 

Jottei menisi ihan nillittämiseksi: Olen päässyt kokeilemaan kaasuhellan ilot! voi tämmönen on niin kätevä. Uunia en ole uskaltanut käyttää, kun sekin toimii kaasulla (takana loimottaa liekki, hui!). Lämpötilojen kohdalla on vain numerot 1-8. Ruoka varmasti onnistuisi keskilämmöllä, mutta leivoppa kakku. Tai piirakka. Onneksi näillä on respteissä ohjeistuksia, millä lämpötilalla mikäkin tulisi paistaa.

Jäniskevennys: Hevoskastanjat. Kattokaa nyt, miten pössejä ne on!

Ne puut on TÄYNNÄ tuommosia.

Sitten niistä ilmestyy tuommosia syömäkelvottomia siemeniä, joista voi kuulemma tehhä vaikka ja mitä; koruja, juttuja...

Juurikin tuossa äsken lopsahti sähköpostiin lukukauen koe-aikataulut. Tammikuun loppuun menee tämän ensimmäisen lukukauden kokeet, toisen lukukauden on sitten kesäkuussa. Tämän tiedon perusteella voisin käydä jutustelemassa, että "miten ois kaverit, voiskos tuota opiskella vähän pidempään?". Mikäli opiskelisin täällä koko vuoden, pitäisi minun raportoida kaikki kurssit JAMKille hyvin ennen heinäkuun alkua, että he siellä ehtivät hyväksyä kaiken ja ennen lomille lähtöä. Paperit kun täytyisi saada ulos ennen sitä.

Vuosi koulussa antaisi lisäaikaa tulevaisuuden miettimiselle ja tiedon kerryttämiselle, mutta mikäli homma menee kovinkin vaikiaksi, turhaa pingotan langat liian kireälle. Että eipä hosuta.

Vanha putkitelkkari.

Tiedättekös, nyt on on melko vaikea aloittaa. Ihan ensimmäiseksi pahoittelen jo kaikkia vääriä yhdyssanoja ja/tai yhdys sanoja. 

Hommasin paikallisen puhelinnumeron ja voi kuulkaa jos olette koskaan kironneet suomalaista operaattorianne, niin tulkaapa käymään täällä. Halusin liittymän, jossa maksan käytön mukaan, oli se sitten PrePaid tai ei. Muuten oikein hyvä, mutta täällä ei ole olemassakaan sellaista liittymävaihtoehtoa. Voisin tästä aiheesta pitää erinäisen luennon, jonka jo tähän ainakin kahdesti naputtelin, mutta en usko kenenkään päivän parantuvan joutavia nillittämällä.

Uusi asumus on mainio ja sijaitsee n. 6km koululta, Harbornen kaupunginosassa. Bussit kulkevat ihan vierestä ja kämpiltä löytyy kaikki tarvittava; keittiö, pyykkikone, sänky, lämmintä vettä ja jääkaappi.  Minun huoneessa on iloiset, possunpunaiset seinät ja turkoosi kokolattiamatto; yllättävän mukava yhdistelmä. Vuokraisäntä Aidan on rento, puhelias ja vaikuttaa muutenkin ihan luotettavalta tyypiltä. Vielä en ole ehtinyt kunnolla asettumaan, kun äiti ja Lassukka veivät mukanaan Lontooseen viikonlopuksi ja nytkin majailen Olneyssä, Jantterin luona.

Koulussa ei ole tapahtunut rekisteröitymistä ja tilojen kiertelyä kummempaa. Lukujärjestys, joka tulee olemaan oletettavasti melko täynnä, on saatavilla pikapuoliin. Kovasti kaikki opettajat vannottaa käymään tunneilla ja olemaan ajoissa, mikä on periaatteessa sama kuin JAMKissa, jossa käytäntö oli kuitenkin ihan muuta. Suurin havaittu poikkeavuus Suomeen ja JAMKiin on se, että kaikki esseet ja tehtävät palautetaan paperisina erilliseen toimistoon. Myös kaikki tulosteet, mitä meille on jaettu on kaikkea muuta kuin ympäristöystävällisiä: Pelastakaa maailma ja printatkaa paperin kummallekin puolen, mustavalkoisena ja mielellään vähemmän mustetta käyttävillä ekoasetuksilla -käytäntö näyttää olevan tuntematon... Pelkästään tässä koulussa on 6000 oppilasta plus henkilökunta, entäpä sitten muualla? Ainakin Jantteri sanoi, että heillä Buxtonissa palautettiin tehtävät samalla tyylillä.

Mutta, tässäpä hiukan kuvia asumuksesta! koitan napsia myös ulkoa, Harbornesta, Birminghamin keskustasta ja koulun tiloista. Ihan tässä lähellä sijaitsee iso yliopistollinen sairaala, mahtipontiset muutama hehtaari puistoalueita, isot kasvitieteelliset puutarhat ja pari pätevää pubia.

Huomatkaa putkitelkkari!

Lattialla sijaitsevat öljypullot on kuulemma uunin oven pönkkänä, ei normaalissa säilytyksessä..

Vessassa EI ole kokolattiamattoa <3 mutta kummallinen "sähkösuihku" kyllä. 

Säälittävän huono kuva pienestä, possunpunaisesta huoneestani. Siellä viihtyy hyvin ja iso lipasto, työpöytä ja vaatekaappi takaavat sopivat säilytystilat.