Saakohan täältä ripulin?

Härreguud, kuinka olenkaan tätä laiminlyönyt. Ensin koitin epätoivoisesti raapustaa pari "ei ole tapahtunut mitään" tai "en ole opiskelulta ehtinyt" -selitystä, mutta en nyt kovin viitsisi valehdella. Nimittäin mitä opiskeluun tulee, olen ollut oiva esimerkki siitä, kuinka aikansa saa kulumaan kaikenlaisiin turhuuksiin. Olen jopa lintsannut kahdelta luenolta...

Sättikää menemään, niin teen minäkin. 

Viime viikolla sain Hollannista vierailemaan saapuneen Marin mukana stroopwafeleita, joilla ei ole mitään tekemistä punaisten lyhtyjen tai Van Goghin kanssa, vaikka aiheuttavatkin voimakkaan ooh -elämyksen etenkin lämpimän juomamukin päällä lämmitettynä. Muutaman päivän aikana ehdittiin katsastaa Birminghamin shoppailutaivaanakin tunnettu Bullring ostoskeskus, visiteerata päivän verran Lontoossa, jossa törmäsimme suomalaiseen kenkäkaupan myyjään, vaihtaa kuulumiset ja luoda yleistä paheksuntaa. Lontoossa satoi luonnollisesti tauotta vettä. Yritettiin myös katsomaan Mamma Mia -musikaalia, mutta koska homma ei ihan onnistunut, tutkattiin Oxford Streetiä kauppoineen, Chinatown ja käytiin syömässä mielenkiintoisessa, pelkkää käteistä vastaanottavassa Mr. Wu:n kiinalaisessa lounasbuffetissa, johon Mari totesi "saakohan täältä ripulin?". Ei saatu.

Chinatown. Yksi kuva kaikista niistä viidestä, jotka koko reissulta otettiin. Saavutus!

Stroopwafel, tuo Alankomaiden salainen ase.

Pari viikkoa takaperin Kuusiluodon kullannuput lähettivät ruisleipää ja salmiakkia, ja voi hyvän tähen siitä se riemu repesi! Leipä katosi sen siliän tien eikä salmiakkia meinannut ehtiä kaivella hampaista kourallisten välissä. Olotilassa huomasin suunnattoman muutoksen parempaan ja kauan vaivannut outo velttous väistyi. Ruista sen olla pitää!

Kunnon energianlähteestä innostuneena, ja paikalliseen leipätarjontaan viimeisen päälle sisuuntuneena, päätin löytöretkeillä luksus-kauppaan, Waitroseen. Ja kyllä kannatti, sillä puljun valikoimasta löytyy saksalaista Schneider Brotia, hiukan saaristolaisleivän oloista 100% rukiista leipämöykkyä! Ruisleivän tuntuma ja maku siitä tosin puuttuu ja onhan se kallistakin ku mikä, verrattuna kalleimpaankin pullamössöön, mutta vieroitusoireissani en jaksa välittää! 

Paikallisia ja valtakunnallisia uutisia 

Sunnuntaina oli Bupa Great Birmingham Run, puolimaraton jonka vaivaiset 18000 osallistujaa juoksivat jokainen jonkun hyvän asian puolesta. Kaupungin tiejärjestelyt oli tietenkin ihan sekaisin ja keskusta tupaten täynnä juoksijoita ja tukijoita. Hieno tapahtuma sai surullisen päätöksen, kun yksi maaliviivan ylittänyt juoksija tuli kirjaimellisesti matkansa päähän. Tässä BBC:n artikkeli aiheesta.  

Myös pari Birminghamilaista terroristin alkua saatiin kiinni. BBC:tä taas.

En viittiny näitä tuonne ihan loppuun laittaa ettei jää negatiivinen maku kenenkään summuun. Siispä takaisin iloisempiin asioihin!

Hankin yhden hengen kahvimasiinan Tescosta. Hintaa muutama punta. Viimesen päälle materialistina otin tietenkin sen nätimmän kromatun, enkä sitä halvempaa muovista. Eipähän tarvitse lipittää pikakahvia ja tuhlata roposiaan kahviloiden pahvimukeihin. James oli myös vihjannut äidilleen, että käytän sokerin sijasta hunajaa, jota ei meinaa löytyä tarpeeksi isoissa purkeissa. Ann ottikin asiakseen vierailla Costcossa, josta saa Amerikkalaisittain KAIKKEA potenssiin kaksi. 

                

Kouluviikkoja on takana JO neljä ja syksy on täälläkin pitkällä. Virkistävä englantilainen vesisade vierailee noin päivittäin ja välillä vaakasuoraan. Pakkasta ei ole ollut, enkä usko että tulee olemaankaan kovin pian. Lunta on melkein turha toivoa saapuvaksi, varsinkaan pysyväksi. Puolensa silläkin? 

Pikku pätkä yhtä Birminghamin kanaaleista.
Myönnän, Instagram-käsitelty vaikka alkuperäinenkin on nätti.

Ja sitten tuommosia värikkäitä puita on joka paikassa. Tiet on täynnä lehtiä, jalkakäytävistä puhumattakaan. Kuka tarttee lunta kun maa on punanen?

Huomenna suuntaan Coventryyn, josta KISCistä tuttu Matt noukkii kyytiin kohti Oxfordia. Mattin kanssa treffataan yhteinen kaverimme ja entinen KISC-kämppikseni Riikka! Lauantai tulee olemaan huipuin, vaikka taivaalta tipahtelisi jääkarhuja!

Kohta on Halloween, joka on täällä melkein yhtä iso juttu kuin USAssa. Aion kantaa korteni kekoon ostamalla kurpitsan ja kaivertamalla siivekkäitä kirahveja. Tai niitä jääkarhuja. Pittääpä tonkia paljon kurpitsaisia reseptejä ettei mene hyvä vihannes (vai onko se hedelmä?) ihan hukkaan. Vinkit ovat kovin tervetulleita!   

Kukkakauppa, strutsi ja paskaa koripalloa

Kohta neljä viikkoa takana ja kaikki hyvin.

Paitsi ruisleipää tekkee nii palijo mieli, että melkeen itkettää.  Täällä jopa kokojyvä on semmoista pullamössöä, että jenkkakahvat on ottaneet otteen painajaisista. Aamumurotkin alkaa tökkiä melko nopiasti, eikä munakastakaan viitsis nyt ihan joka päivä syödä. Ruisleipään ku ei kyllästy koskaan. Sen voi syödä pelkästään, voilla, paahdettuna, lämpiminä uunileipinä ja päälle voi laittaa mitä tahansa. Suurin suokkarini on ehkä kinkku, juusto, salaatti ja punajuuri. Reissumies, Ruispalat, Jälkiuuni, ruisrieska... Oi voi. 

Perjantaina koripallo-treenien jälkeen piti koittaa lähteä Portgalin vahvistusten kanssa tutkimaan yöelämää, aloittaen heijjän luotaan The Cambrian Hall nimisestä koulun majoituskompleksista, ja jatkaa paikkaan X. Kovasti yritin, mutta Aidan ja Claire (Aidanin tyttöystävä) onnistuivat istuttamaan illallispöytään, juottamaan jos jonkin sortin viiniä ja pitämään muutenkin yllä sen verran hyvää tunnelmaa, että jäi hullut bileet väliin. 

Vielä en ole ehtinyt keskustan shoppailuparatiisin tutustua, mutta Harbornesta löytyy liuta kivoja hyväntekeväisyys-kauppoja, joista olen tehnyt jo useamman parin punnan löydöksen. Mikäli pesulappua on uskominen, kaapissani asustaa Guessin villapaita! Lisäksi raha menee hyvään tarkoitukseen, aina eriin kaupasta riippuen; syöpäjärjestö, sydänjärjestö, eläinjärjestö, -järjestö...

Pyörää olen vielä metsästänyt, mikä on yllättävän hankalaa touhua. Onneksi tuo väli on mukava tepsutella, ja tuleepahan oltua pihalla vähintään se pari tuntia päivässä. Hyväntekevisyyden tukemisen ohella napsin vähän kuvia keskustan alueelta ja leikkautin tukkani. Olkaapa hyvä!

Hermostuin ja oisin alunperin halunnut kiharat (NIIMPÄ!), mutta kampaajan testin jälkeen tuli melko suora "Ei, en suosittele. En missään nimessä". Ilmeisesti kuontalo olisi joko räjähtänyt totaalisesti, tai pudonnut päästä. Niimpä kysyin, että leikattasko vaan ne kuivat sitten pois? vastaukseksi sain toteamuksen, etten voisi enää sitoa hiuksia kiinni vaa edessä on vanha tuttu kananperse -kampaus. Kai sen kanssa elää. Keltainen paita on tosin väärä valinta oranssin tukan kanssa?

Kävelen tuosta ohi lähes päivittäin. Tuo uudenkarhea on vielä rakenteilla oleva, kaupungin uusi pääkirjasto. Suoraan edessä näkyy valkoinen sotamuistomerkki.

Tuommosia pikkusia kioskeja on melko paljon. Tässä huomion herätti lähinnä tuo "minä rakastan strutsia" -teksti, joka kielii mielenkiintoisesta lihavalinnoista...

Tässä kellotornilla varustettu kaupungin museo, jonka takaa aukeaa hieno Victorian aukio. 

Suihkulähde! 

Ja itse Victorian aukion alkua. Ihan tuolla takana näkyy se edellinen suihkulähde ja museon kellotornin huippu. Vasemmalla, sfinksin näköisen patsaan takana on kaupungintalo. Oletan...

Victorian aukion reunalla, shoppailijan paratiisin alkupäässä. Pikkuisia kukkapuoteja on joka paikassa!

Kattokaas nyt miten kivoja. Aina tekee mieli ostaa paikka tyhjäksi. Jantteri jo lupasikin hankkia nipun viimeistään jos/kun tekee jotain pälliä, joka vaatii lepyttelyjä. Tähän tuumasin, että meikäläisen lepyttelyyn tarvitaan melko paljon enemmän kuin kimppu kukkia! Poika on sen verran hyvä lahjojen löytämisessä, että kukkakimppu on siitä helposta päästä. Paitsi jos tosiaan ostaa sen paikan tyhjäksi...

Huomenna taas kouluun. Ohjelmassa Riskien hallintaa, jonka opettaja on hiukan ylivilkas, ellei jopa AD/HD. Kurssi on mainio, toisin kuin henkilöstönsuunnittelun, jossa pitää osallistua väittelyyn. Hyi.

Ruisleipäiset avustuspaketit on vallan tervetulleita! Näkemisiin.

Otappa tuoppi olutta

Olen aina tykänny joukkuepeleistä, joista suosikkini on vanha tuttu pianistien painajainen, koripallo. Koskaan en ole kyseistä lajia koulun liikuntatunteja enempää pelannut, minkä todellakin huomasin perjantaina, kun käytiin suomalais-portugalilaisella vahvistuksella tutkimassa koulun korisjoukkueen treenejä. Korisjoukkueita on UCB:llä kaksi; virallinen, kausimaksun vaativa koulun edustusjoukkue ja sitten tämä, lähinnä meistä kansainvälisistä vahvistuksista koostuva, ilmainen versio. Treenejä perjantaisin ja sunnuntaisin.

Ana, noin vaahtosammuttimen kokoinen portugalilainen tyttö, on pelannut useamman vuoden oman yliopistonsa joukkueessa, jonka kyllä huomaa pallonkäsittelytaidoista. Toinen portugalilainen, Sofia, on pelannut ilmeisesti vuosia sitten, tosin häneltäkin löytyy helposti perusniksit, joista meikämannella ei ole hajuakaan. Lopulta räpelsin melko urakalla, mutta oli kyllä ihan kivaa ja porukka otti ihan mielellään vastaan. Paikat onkin oletetusti jumissa ehkä tiedä, auttoiko tämän päiväisten treenien kuntopiiri asiaa millään lailla. Nimet on vielä hiukan hukassa ja monesti kuuluinkin "hei punapää!", joka toivottavasti viittasi hiuksiin eikä armotta helottavaan naamaani. Eräskin kailotti "hullu-tyttö" ja kolmas luuli espanjalaiseksi. Vissiin riittäisi vähempikin (itsekseen)puhelu.

Muuten viikonloppu on koostunut lähinnä paikalliseen pubikulttuurin tutustumisesta ja polkupyörän metsästyksestä. Perjantaina sain kutsun Aidanin (vuokaraisäntä) kaverin synttäripileisiin, ja täytyypä myöntää reissun olleen mitä mainioin. Seurueesta kaikki olivat muutaman vuoden minua vanhempia, joten hermoja kiristävää teiniörvellystä ei tarvinnut sietää illan missän vaiheessa. Sitä vastoin nauroin vatsalihakseni kippuralle samalla kun koitin kohteliaasti kieltäytyä ainakin osasta "tervetuloa Birminghamiin" juomatarjouksista. Kutsuja lateli vastaisuudenkin kokoontumisiin, joten voinen kastita illan onnistuneeksi. 

Sitten todistusaineistoon. Ohessa asumusta ulkopuolelta. Huomatkaa auringonpaiste!

Tässä koko Capern Grove -tie. Kotiovi on tuo valkoinen ovi vasemmalla, oranssin pakun vieressä. Kyllä, oranssin.

Siinä se on. Liekö ovat laventelia nuo puskat?

Huomenna alkaa tämä opiskelijaelämän akateeminen taival klo. 14:00 luennolla riskien hallinnasta. Lukujärsjestykseni näyttää jotakuinkin tältä:

Tosin täytyy vetää ruksi perjantain tuntien päälle. Ai miksikö? Perjantaina iltapäivällä ranskaa? Eee-hei, ajattelin kuitenki pysyä suht järjissäni, enkä kahlata kaikenmaailman possessiivinsuffikseja (kaikki, joilla on enemmän tietoa kielioppitermeistä, sivuuttakaa kommentoimatta. Kiitos). Lisäksi luulen, että JAMKin virtuaalinen toimitusketjunhallinnan-kurssi tuottaa jo ihan tarpeeksi päänvaivaa. Tunteja ei ole lukkarissa paljon, mutta kuulopuheiden mukaan, ajan saa hyvin kulumaan tehtävien parissa. Opetajatkin sanoivat, että tämä minunkun on ihan ehdoton maksimi, jos aikoo suoriutua opiskelusta kunnialla. Suositeltavaa oli kuulemma myös harrastaa sitä niin kutsuttua elämistä.

Koska pyörää ei vielä löydy, aion olla reipas ja kävellä huomenna kouluun. Ei sinne ole kuin 6km. Tekee varmasti hyvää lihaksille tämänpäiväisen kuntorääkin jälkeen. Jantteri tulee kylään tiistaina ja koska olen keskiviikon vapaalla, ajateltiin tehdä joko ratsia IKEAan tai nuihin naapurin kasvitieteellisiin puutarhoihin. Hyvänä tyttöystävä kieltäydyn miettimästä kokkaamista.